Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Jädeä ja marenkia


Ylen aamu-TV:ssä esiteltiin taannoin Marttojen reseptillä tehtyä kotijäätelöä. Nyt, kun säät vihdoin lämpenivät, oli aika minunkin kokeilla jäätelön tekoa kotikeittiössä. Kotitekoisessa jäätelössä minua viehätti ajatus lisäaineettomasta kesäherkusta, en kuitenkaan halua hankkia jäätelökonetta, kun en tiedä kuinka kovasti jäätelönteosta innostun. Marttojen ohjeessa ei kuitenkaan tarvita jäätelökonetta, sähkövatkain ja pakastin riittävät.

Resepti:
6 keltuaista
100g hienoa sokeria
1 l kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

En luottanut vielä täysin omiin kykyihini jäätelöntekijänä, joten puolitin ohjeen. Puolikkaalla ohjeella tulee noin litra jäätelöä.

Keltuaiset ja hieno sokeri vatkataan kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella ja sekoitetaan vaahtoon kuohukerma (kermaa ei siis tarvitse vatkata). Maustetaan vaniljasokerilla. Tässä vaiheessa voi sekaan lisätä myös muut mahdolliset makuaineet, sattumat jne. Itse tein kuitenkin ihan vaan tavallista vaniljajädeä. Sitten vaan kaadetaan seos kannelliseen purkkiin ja pakastetaan se. Jäätelö on valmista syötäväksi seuraavana päivänä. Itse sekoittelin pakastamisen alkuvaiheessa jäätelömassaa noin puolen tunnin välein, mutta en osaa sanoa oliko sillä mitään suurempaa vaikutusta jätskin rakenteeseen. Pakastuipa vähän tasaisemmin. Jätski oli pakastuttuaan tosi tiivistä ja sulamista lusikointisopivaksi sai odottaa hetkisen.

Jäätelön teosta ylijääneet valkuaiset käytin marenkien valmistamiseen. Marenkien kanssa jätskistä voi tehdä hienoja jäätelöannoksia. Tässä vielä marenkien resepti, jonka löysin Kotikokki-sivustolta.

3 valkuaista
1,5 dl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl etikkaa

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sitten sokeri vatkaten kokoajan. Lisää etikka ja vaniljasokeri. Nosta tai pursota massasta pieniä kekoja leivinpaperille. Paista 125 asteessa noin 35 minuuttia ja anna vielä paiston jälkeen kuivua sammutetussa, raollaan olevassa uunissa 20 minuuttia.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kiitospussukoita yhteistyönä


Murusen päiväkotitaipale päättyy toistaiseksi kesäkuun lopulla ja Murunen jää kotiin äidin ja Tirpanan kanssa. Murunen on viihtynyt päiväkodissa todella hyvin ja meillä tulee kauhea ikävä kaikkia kavereita ja mukavia hoitotätejä. Kiitokseksi mukavasta vuodesta päätimme muistaa tätejä pienillä lahjuksilla, jotka valmistimme yhteistyönä.




Minä ompelin pussukat Hipun ohjeella ja Murunen väritti pussit Pentelin kangasliiduilla. Päällykangas on Ikeasta paksua sisustuspuuvillaa, jonka löysin puolen hinnan palalaarista ja vuorikankaaksi laitoin Kierrätyskeskuksen ilmaisnurkasta löytämääni ohutta lintukuvioista puuvillaa. Myös vetoketjut on hankittu Kierrätyskeskuksesta Näprä-nurkasta. Kangasliidut on ostettu HobbyPointista. Väri kiinnitetään silittämällä ja sen pitäisi kestää pesu 40 asteessa.





keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Pikaverkkarit

Murunen tarvitsi päiväkodin pihalla rymyämiseen sopivat housut kesäksi, joten surautin  pikaverkkarit vanhasta verkkatakistani. Leikkasin lahkeet verkkatakin hihoista ja ompelin vyötärölle kuminauhan. Aikaa meni noin varttitunti. Laadin tutoriaalin tähän alle. Housujen koko on noin 92cm.

Mittasin ensimmäisenä sopivan housujen pituuden Murusen järeämmistä ulkoiluhousuista ja lisäsin mittaan 3 cm kuminauhakujaa varten. Sitten mittasin saman verran verkkatakin hihoista ja leikkasin hihat irti.

Seuraavaksi etsin esiin housukaavan, jonka avulla leikkasin haaran kumpaankin hihaan. Mittasin kaavasta korkeuden vyötäröltä haaraan. Oikea kohta haaralle löytyy mittaamalla hihan yläreunasta suoraan alaspäin hihan sisäsaumaa pitkin saman verran kuin kaavassa oleva korkeus vyötäröltä haaraan ja lisäämällä mittaan 3 cm. Kaava asetetetaan hihan päälle siten, että langansuunta hihassa on sama kuin kaavassa. Piirsin sitten kaavasta haaran kohdan merkkausliidulla saumanvaroineen. Laitoin nuppineulan merkiksi siihen kohtaan, mistä aloitin haaran piirtämisen.

Sen jälkeen hiha käännetään toisin päin. Kaava asetetaan nyt siten, että takahaaran kulma tulee samalle kohdalle kuin missä merkiksi laitettu nuppineula on ja kaava käännetään niin, että siihen merkitty langansuunta on sama kuin hihassa. Sen jälkeen piirretään taas merkkausliidulla haaran kohta kankaaseen saumavaroineen.

Kun ensimmäiseen hihaan on tehty tarvittavat piirtämiset, tehdään sama homma myös toiselle hihalle. Toinen hiha piirretään ensimmäisen peilikuvana eli muistathan kääntää kaavan nurinpäin.

Tarkista vielä ennen leikkaamista, että sinulla on piirrettynä kaksi lahjetta, jotka ovat toistensa peilikuvat. Sen jälkeen leikataan haara piirrettyjen viivojen mukaan.

Nyt on aika ryhtyä ompelemaan. Käännä toinen lahje nurinpäin ja työnnä oikeinpäin oleva lahje sen sisään. Aseta haarat kohdakkain oikeat puolet vastakkain ja neulaa kiinni. Ompele sauma joko saumurilla tai ompelukoneen jousto-ompeleella.

Huolittele vyötärö ja ompele ompelukoneen kaksoisneulalla kuminauhakuja vyötärölle. Jätä kujaan parin sentin levyinen aukko kuminauhan pujottamista varten. Mittaa kuminauha (=lapsen vyötärönympärys - 4cm) ja pujota se kujaan hakaneulan avulla. Ompele kuminauhan päät kiinni toisiinsa. Lopuksi ompele kuminauhakujan aukko kiinni kaksoisneulalla. Nyt sinulla on valmiit housut!