Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Joululahjat purkeissa

Olen aina tykännyt tehdä vähän erilaisia lahjoja jouluksi läheisilleni. Leivonnasta pitävä anoppini sai muutama joulu sitten lahjaksi minulta keksiainekset purkissa ja tänä jouluna ajattelin ilahduttaa samanlaisella purkilla siskoani. Siskoni pitää myös leipomisesta,  mutta on nykyisin hyvin kiireinen ja leipoo siksi harvoin, joten tämä varmaan ilahduttaa nopeudellaan. Eikä tarvitse arpoa, onko kaikki ainekset kaapissa olemassa.

Resepti on lähes sama kuin aiemmassa postauksessani, ainoastaan tuplasin karpaloiden määrän ja korvasin fariinisokerin ruokosokerilla, joka kestää paremmin säilyttämistä. Valkosuklaan sijaan laitoin taloussuklaata, jotta purkin kerrokset erottuvat selvemmin. Tässä vielä resepti:
3 dl ruokosokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl kaurahiutaleita
2 dl kuivattuja karpaloita
1 dl rouhittua suklaata

Nämä ainekset siis ladotaan vähintään 12 dl vetoiseen lasipurkkiin ohjeen mukaisessa järjestyksessä kerroksittain. Purkin mukaan kirjoitetaan ohjeet: sekoita purkin sisältöön 1 kananmuna ja 200 g pehmeää voita. Ota taikinasta pieniä kokkareita pellille ja paista 200 asteessa 8-10 minuuttia. Ohjeen lisäksi on hyvä laittaa mukaan myös koko resepti, jos lahjansaaja vaikka tykästyykin leipomuksiin.

Isälleni taas valmistin mysliä. Isä on keliaakikko ja gluteenittomien myslien valikoima kaupoissa on melko niukka. Mysliin tuli pähkinöiden ja gluteenittoman viljan lisäksi isän suosikkeja: kuivattuja kotimaisia marjoja kokonaisina ja jauheena. Lopuksi sekoitin mysliin aimo lorauksen vaahterasiirappia ja paahdoin sen uunissa. Marjoista tuli ihanan hedelmäinen tuoksu ja mysli ei ole yhtään liian makeaa, pikemminkin vähän kirpeän puoleista. Tässä vielä resepti:
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
4 dl tattarihiutaleita
2,5 dl pähkinöitä ja manteleita rouhittuina (esim hassel
30 g karpalojauhetta
50 g kuivattuja mustikoita
1/3 plo vaahterasiirappia (Maple Joe's)

Paahdetaan 125 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia.
Valmiista purkeista en sitten joulutohinoissa muistanutkaan ottaa kuvia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti